Esittely
Hanna Sirkiä
Hanna on kokenut liiketoiminnan ja ihmisten johtaja sekä kasvun ja muutoksen tekijä.
Hän on erityisen taitava luomaan edellytyksiä menestykselle yhdessä ihmisten kanssa sekä tunnistamaan vaikuttamisen paikat, joilla muutos saadaan aikaan.
Vahvuudet
Johtaminen
Kannattavan kasvun tekeminen
Kokonaisvaltainen ajattelu
Muutosjohtaminen
Yrityskulttuuri
Asiakasnäkökulma
Mentorointi
Yhdessä ja keskittymällä olennaiseen.
Hannalla on monipuolinen kokemustausta palveluliiketoimintojen johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja konsultoinnista. Uransa aikana Hanna on toiminut useissa liiketoiminnan ja konsultoinnin rooleissa erilaisissa organisaatioissa pienistä kasvurityksistä kansainvälisiin korporaatioihin. Elisa, Accenture, HR4 Solutions (nykyisin osa Accountoria), Aalto Executive Education, ja Wise People Group ovat mm yrityksiä joissa Hanna on työskennellyt.
Uutta energiaa ja näkökulmia työn vastapainoksi Hannalle tuovat ulkoilu meren äärellä, puuhailu hevosten parissa ja monipuoliset urheiluharrastukset.